Olemme rakentamassa uutta uuden sukupolven toiminnanohjausjärjestelmää, Oscar P1:tä, joka kokoaa yhteen tutut, hyväksi havaitut toiminnot ja tuo ne nykyaikaan. Ensimmäisenä julkaistavana osa-alueena on työajanseuranta ja nyt haluamme kertoa, mistä kaikki alkoi, mitä tehtiin ja miksi.
Yksi selkeä ratkaisu monen tilalle
Työajanseuranta ei ole meille mikään uusi juttu, mutta ratkaisuja oli päässyt kertymään useampia. Käytössä oli sekä .exe-pohjaisia sovelluksia että selainversioita, joista jokaisella oli sekä omat hyvät puolensa mutta myös rajoitteensa. Haasteena oli, että järjestelmät olivat elinkaarensa eri vaiheissa. Oli aika tuoda selkeyttä: koota parhaat ominaisuudet yhteen, luopua vanhasta ja suunnata katse kohti uutta.
Miten homma laitettiin käyntiin?
Projekti ei alkanut koodista vaan kuuntelemisesta. Aloitimme siitä, mikä on tärkeintä: ihmisistä.
- Haastattelimme käyttäjiä: Mikä toimii? Mikä ei? Mikä ärsyttää? Mikä ilahduttaa?
- Piirsimme käyttäjäpolkuja: Halusimme ymmärtää koko matkan arjen työaikaleimauksista lomatoiveeseen asti.
- Laadimme tarkat prototyypit ja näkymät, joilla pääsimme testaamaan käytettävyyttä jo ennen ensimmäistä riviäkään tuotantokoodia.
- Testasimme käyttäjillä: Maze-työkalun avulla saimme vahvistettua oletuksemme tai korjattua ne ajoissa.
- Iteroimme, korjasimme, hioimme ja tarvittaessa toistimme.
Ensin selvitetään, sitten suunnitellaan
UX-suunnittelun pohjaksi piti ensin ymmärtää kunnolla nykytilanne. Mikä toimii asiakkailla nyt? Mitä halutaan lisää, mitä vähemmän? Mihin pullonkaulat syntyvät?
Kävimme läpi nykyiset työajanseurannan ratkaisut, keräsimme dataa käytöstä ja benchmarkkasimme myös markkinaa. Halusimme varmistaa, että uusi ratkaisu hyödyntää modernia teknologiaa, toimii sekä itsenäisenä sovelluksena että osana laajempaa kokonaisuutta ja ennen kaikkea, palvelee käyttäjää paremmin kuin aiemmin.
MVP: Mitä kaikkea ensimmäisessä julkaisuversiossa on mukana?
Oscar P1:n ensimmäinen työajanseurannan versio keskittyy oleelliseen:
- Sisään/ulos-leimaus: Helppo ja nopea tapa kirjata työtunnit.
- Leimauskorjaus: Korjaa virheet ja täydennä puuttuvat tiedot — joko omista tai tiimin tiedoista.
- Päiväleimaus: Kirjaa koko päivän työt yhdellä kertaa.
- Tuntien kohdistus tehtäville: Ymmärrettävyys ja selkeys projektiseurantaan.
- Lomasuunnittelu: Massatoiminnot, hyväksynnät, kalenterinäkymä: kaikki helpottamaan suunnittelua.
- Palkka- ja loma-aineistojen siirto: Tiedot helposti eteenpäin palkanlaskentaan.
Katso lyhyt demovideo uudesta työajanseurannasta ja näe itse, miten selkeästi ja vaivattomasti käyttö sujuu. ![]()
Suunnittelun kulmakivet
Meille oli tärkeää, että uusi työajanseuranta ei ole vain ”modernimpi”, vaan myös aidosti parempi käyttää:
- Käyttöliittymä on suunniteltu intuitiiviseksi ja loogiseksi.
- Käyttäjää opastetaan eteenpäin ilman turhaa klikkailua tai hakuammuntaa.
- Uudistimme näkymät ja toiminnot niin .exe- kuin selainversionkin parhaat puolet yhdistäen.
Esimerkkejä uudistuksista:
- Leimauskorjauksessa tiimi- ja henkilönäkymä, massahallintaa ja kattavat suodattimet.
- Lomasuunnittelussa kalenterinäkymä ja massatoiminnot lomien asettamiseen ja hyväksymiseen.
- Myös leimauspainikkeet löytyvät nyt suoraan korjausnäkymästä.
Tekninen toteutus ja isot kiitokset tekijöille
Suunnitelmat ovat aina kauniita paperilla, mutta että niistä saadaan oikeasti toimiva ja kestävä sovellus, vaatii se taitoa, tarkkuutta ja kekseliäisyyttä. Tässä kohtaa pitää nostaa hattua meidän loistavalle kehitystiimille.
Kaikki se, mitä Figmaan piirrettiin ja käyttäjäpoluissa suunniteltiin, ei ole mikään itsestään selvyys saada käännettyä toimivaksi softaksi. Moni asia vaatii yhä edelleen taustalla hienosäätöä. Bäkkärissä väännetään, jotta saadaan kaikki virhetilanteet hoidettua siististi ja kestävästi.
Ilman meidän kehittäjien osaamista ja sitkeyttä tämä ei olisi ollut mahdollista. Iso kiitos!
Mitä nyt tapahtuu?
Nyt mennään seuraavaan vaiheeseen: pilotit ovat käynnistyneet ja uusi työajanseuranta pääsee tositoimiin asiakkaiden arjessa.
Tämä tarkoittaa:
- Käytännön palautetta suoraan kentältä
- Seuraavia kehityskierroksia käyttäjien kokemusten pohjalta
- Mahdollisuutta hioa käyttöä entistä paremmaksi
Nyt testataan, lentääkö tämä käytännössä ja kestääkö kovaa käyttöä. Ja kuten ennenkin — kuuntelemme, kehitämme ja parannamme yhdessä.
Ja tulevaisuudessa?
Tämä on vasta alku. Tulossa on vielä muun muassa rekisterien ja tausta-asetusten hallintaa, sekä täysin uudistettu työvuorosuunnittelu. Mutta nyt on hyvä hetki ottaa ensimmäinen askel käyttöön ja antaa uuden työajanseurannan näyttää, miten paljon sujuvampaa arki voi olla.
Tilaa ajankohtainen uutiskirje ja pääset ensimmäisten joukossa kuulemaan tuoteuutisista!
Haluatko pysyä ajan tasalla Oscar P1:n uusimmista tiedoista ja uutisista? Liittymällä uutiskirjelistalle pääset ensimmäisten joukossa kuulemaan tuoteuutisista.
Älä jää jälkeen – varmista paikkasi ja saat kaiken tiedon suoraan sähköpostiisi!
