Asiakaslähtöisyys on itseisarvo, ei lisäpalvelu

Oscarin kattavan ja mukautuvan liiketoiminta-alustan ytimessä on oma, kotimainen koodi. Sen ansiosta verkkoliiketoiminnan palvelukokonaisuudet toimivat saumattomasti yhteen.

Oscarin käyttämä koodi on organisaatiomme omaa käsityötä ja pitkän kehitystyön tulosta. Se on luotu Suomessa, kotimaisten yritysten tarpeisiin. Useimmat kilpailijamme tekevät vain muutoksia ulkopuolelta hankittuun koodiin sekä yhdistelevät olemassa olevia ohjelmia. Siksi ei ole liioittelua todeta, että Oscar voi tarjota kotimaan markkinoiden ainoan aidosti omissa käsissä olevan ekosysteemin, jossa ERP ja verkkoliiketoiminnan palvelut ovat kitkattomassa vuorovaikutuksessa keskenään.

Liiketoiminnan reaaliaikainen tilannekuva luodaan toiminnanohjauksen ja verkkoliiketoiminnan yhteisten prosessien ja datan avulla. Laajan ekosysteemin hyödyt voidaan tiivistää siten, että kaikki liiketoiminnan kannalta olennainen data toistuu sekä ERPissä että verkkoliiketoiminnan palveluissa. Esimerkiksi asiakaskohtainen hinnoittelu, varastosaldot, monivarastohallinta sekä koko konsernille rakennettu kolmiportainen moniasiakashallinta toimivat automatisoidun jouhevasti ja reaaliaikaisesti kaikissa näkymissä. Verkkoliiketoiminnan työkalujen lisäksi tarjoamme asiakkaillemme myös esimerkiksi optimointi-, digimarkkinointi- ja SEO-palveluita. Oscar onkin kattava kokonaisratkaisu liidien keräämiseen ja uusasiakashankintaan ja koko liiketoiminnan kasvattamiseen.

Verkkoliiketoiminnan ratkaisut kaikille toimialoille 

Oscarin alusta sekä sen sisältämät verkkoliiketoiminnan ja toiminnanohjauksen palvelut ovat tehokkaita kaikilla toimialoilla, sekä B2B- että B2C-yrityksille. Asiakkaidemme verkkopalveluissa myydään kaikkea mahdollista maatalouskoneiden varaosista ja kaivinkoneista huulipuniin. Me uskomme, että harva bisnes on niin erikoislaatuista, etteikö se hyötyisi selkeistä, kattavista ja reaaliaikaisista verkkopalveluista. Ainuttakaan puolen miljoonan euron työkonetta ei välttämättä osteta verkkokaupasta. Mutta jos koneet ovat siellä näkyvillä reaaliaikaisten tuote- ja varastotietojen kanssa, ne tavoittavat potentiaaliset asiakkaat ja poikivat varmasti suoria tarjouspyyntöjä.

Eroon kitkasta ja kohti sujuvaa arkea 

Useilla toimijoilla suurin osa liikevaihdosta tulee kouralliselta asiakkaita. Silti valtaosan arjesta haukkaavat ”pienempien asiakkaiden” juoksevat toimet. Mukautuvan ja automatisoidun ekosysteemin ansiosta resursseja ei tarvitse kuluttaa asioiden toistuvaan kirjaamiseen ja ylläpitoon, jolloin aikaa vapautuu bisneksen eteenpäin viemiseen. Kun työaikaa voi suunnata olennaiseen, liikevaihdon kasvattaminen on todennäköisempää.

Jotkut organisaatiot hankkivat B2B-palvelut ERP-alustan tarjoajalta, mutta verkkokauppa ja muut verkkoliiketoiminnan palvelut hankitaan jostain muualta. Tämä ratkaisu vaatii aina tuekseen ulkopuolisia rajapintoja. Pienemmät yritykset eivät välttämättä edes halua laajaa, räätälöityä ratkaisua, vaan tärkeintä on saada toiminta nopeasti käyntiin. Selkeille B2C-yrityksille tarjoammekin ”kevyempää” verkkoliiketoimintaratkaisua, jossa me kontrolloimme koko prosessia, eikä asiakkaan tarvitse tuskailla rajapintojen kanssa. Juuri rajapinnat ovatkin eri palveluntarjoajien yhdistelmissä se kaikkein heikoin lenkki. Vaikka itse palvelukokonaisuudet olisivat edullisia tai jopa ilmaisia, niiden yhteen sovittaminen voi olla lopulta koko projektin kallein vaihe.

Oscarin alustan perusversio kattaa kaikki liiketoiminnan kannalta tärkeimmät toimenpiteet ja palvelut sekä niiden välisen tiedonsiirron. Se tarjoaa paljon työkaluja monimutkaisiinkin myyntiprosesseihin, mutta tarvittaessa voimme vielä optimoida sitä asiakaskohtaisesti. Kun omistamme itse koodimme, voimme räätälöidä sen ominaisuuksia palvelemaan juuri tiettyjä liiketoiminnan erityispiirteitä. Oscarille asiakaslähtöisyys onkin aina itseisarvo, ei lisäpalvelu.

Lue myös: Verkkopalvelu on ERP:in visuaalinen käyttöliittymä