Viime kevät muutti radikaalisti B2B-kenttämyyjien työtä, kun yks kaks kasvokkain tehtävä myyntityö ei ollutkaan enää mahdollista. Moni asiakkaistamme oli jo aikaisemmin vakuuttunut sähköisen kaupankäynnin hyödyistä ja ottanut laajasti käyttöönsä Oscar eCommercen työkaluja. Heillä tapaamisten vaihtuminen etätapaamisiksi ei ollut yhtä suuri muutos kuin monella muulla, koska digitaaliset kuvastot ja digitaaliset myynnin työkalut olivat jo kenttämyynnissä käytössä.

Osalle asiakkaista puolestaan verkkoliiketoiminnan mahdollisuudet valkenivat koronan myötä.

– Moni asiakas on oivaltanut, kuinka iso merkitys verkkoliiketoiminnalla on. Myyminen ei sinänsä ole koronan myötä muuttunut. Nyt vain asiakaskontaktit, asiakaspalvelu ja asiakkaan kanssa oleminen täytyy tehdä virtuaalisesti ja siihen löytyy verkkoliiketoiminnasta kanavat, kertoo Oscar Verkkoliiketoiminnan vetäjä Ilona Leppälä.

Leppälä arvelee, että myynnin ja ostamisen toimintatavat muuttuvat jossain määrin pysyvästi.

– On vaikea sanoa, koska päästään uuteen normaaliin. Maailman tilanne on nostanut verkkokauppojen ja verkkoliiketoiminnan arvoa. Asiakkailtamme tulee koko ajan kyselyitä, miten jonkin asian voisi muuttaa tai toteuttaa verkkoliiketoiminnan keinoin tai miten jotakin verkkokaupan työkalua voisi hyödyntää heidän liiketoiminnassaan.

Myös ostajat ovat Leppälän mielestä sopeutuneet sähköiseen kaupankäyntiin.

– Ostajien tapa etsiä tietoa on siirtynyt entistä enemmän webbiin ja puhelimeen. Ostaja on joutunut etsimään uusia tapoja löytää informaatiota ja tehdä valistuneita ostoja – hyppäämään nopeasti sähköisen kaupankäynnin muotoon.

Millaisia myymisen ja ostamisen vaihtoehtoja Oscar eCommerce sitten tarjoaa?

– Teemme asiakkaillemme räätälöityjä ratkaisuja sekä tarjoamme sähköisiä myynnin välineitä, jotka sujuvoittavat ostajan ja myyjän välistä kanssakäymistä ja tarjoavat informaatiokanavan, Leppälä tiivistää.

Oscar eCommerce -verkkokauppa on muun muassa yrityksen digitaalinen katalogi, josta löytyy helposti tuotteiden kuvat ja tuotetiedot. Tämä on tärkeä asia ammattiostajille. Myyjille verkkokauppa on lisäksi nykyaikainen tarjoustyökalu.

– Myyjä voi esitellä etänä asiakkaalle eri tuotteita, sopia asiakkaan kanssa hinnoista, tehdä tarjouksia ja lähettää tarjouksen digitaalisena versiona asiakkaalle hyväksyttäväksi, Leppälä kertoo.

Yrityksen toiminnanohjausjärjestelmä on samaa järjestelmää Oscar eCommerce -verkkokaupan kanssa. Tiedot tulevat verkkokauppaan automaattisesti toiminnanohjausjärjestelmästä, jolloin muun muassa varastosaldot ovat luotettavasti ajan tasalla.

Case: Pikatoimitus Menumatille 24 tunnissa!

Kuvaava esimerkki Oscar Verkkoliiketoiminnan nopeasta ja joustavasta palvelusta on asiakkaallemme Menumatille viime keväänä toteutettu verkkopalvelu. Aikana, jolloin koko yhteiskunta oli hyvin sulkeutunut lähikontakteilta, Menumat tilasi Oscar Verkkoliiketoiminnalta pikatoimituksena laajennuksen verkkokauppansa toimintoon. Uudella toiminnolla kunta-alan toimijan olisi mahdollista tilata useille eri asiakkailleen ruokatilauksia helposti. Menumat toimittaa muun muassa vanhuksille kotiinkuljetuksena laadukkaita, pakastettuja aterioita, jotka voi lämmittää mikrossa.

– Keväällä monet iäkkäät ihmiset olivat karanteenissa kotona ja tarvitsivat erilaisia palveluja. Kunta-alan asiakkaamme toivoi meiltä palvelua, jolla heidän työntekijänsä voisivat tilata meiltä aterioita useille eri asiakkaille helposti suoraan meidän järjestelmästä, kertoo Menumatin toimitusjohtaja Kenneth Selén.

– Kysyimme Oscarilta, olisiko mahdollista tehdä nopeasti verkkokauppaamme ominaisuus, jolla yksillä tunnuksilla voisi tehdä järjestelmässämme monta eri tilausta, joissa on omat toimitusosoitteet ja laskutusosoitteet, Selén kuvailee.

Pari tuntia sen jälkeen, kun Menumat oli ottanut yhteyttä Oscariin, pidettiin videopalaveri, jossa käytiin läpi, miten verkkopalvelun pitäisi toimia.

– Palaverin jälkeen otin yhteyttä verkkokauppakoodariin ja kysyin, miten me voisimme tämän toteuttaa ja mitä se vaatii, kertoo Ilona Leppälä.

Kolme-neljä tuntia Menumatin yhteydenoton jälkeen tiimillä oli konseptointi valmiina: tiedettiin, miten verkkopalvelu voidaan tehdä.

– Iltapäivällä yksi asiantuntijoistamme teki yhdessä asiakkaan kanssa kaikki valmistelevat toimenpiteet: tuotteiden luominen, asiakkuudet, käyttäjät ja muut tarvittavat tiedot. Illalla minä laitoin verkkokaupassa tarvittavat asetukset valmiiksi ja aamulla kehittäjä koodasi sen niin, että koodimuutokset saatiin tehtyä, Leppälä kertoo.

Noin 24 tuntia siitä, kun Menumat otti yhteyttä Oscarin myyntiin, toiminto oli valmis.

– Arvelin, että verkkopalvelun tekemiseen menee vähintään viikko. Olin tosi yllättynyt, kun se olikin päivässä tehty, Selén iloitsee.

Ilona Leppälän mielestä pikatoimituksen onnistumisessa oli tärkeää, että case oli selkeä, asiakas tiesi mitä halusi ja se oli mahdollista toteuttaa.

– Tämä vaati meiltä sisäisesti viiden ihmisen saumatonta yhteistyötä. Kun asiakkaalla on selkeä tarve, jonka me pystymme konseptoimaan ja toive on saada toiminto pikaisella aikataululla käyttöön, niin ainahan me pyrimme palvelemaan asiakasta, Leppälä toteaa.

Tutustu Menumatin tuotteisiin ja palveluihin! www.menumat.fi

Ota yhteyttä Oscarin myyntiin, niin kerromme lisää Oscar eCommerce -verkkokaupasta! myynti@oscar.fi