Oscarin Business Intelligence (BI) -raportointi nostaa yrityksesi uudelle tasolle. Sen avulla pystyt tekemään liiketoimintaasi ohjaavat päätökset objektiivisen tiedon pohjalta. Oscar BI:n käyttöönottaminen on helppoa ja maksaa itsensä takaisin moninkertaisesti.

Mitä on Business Intelligence -raportointi?

Yritystoiminnan pyörittäminen tuottaa parhaimmillaan valtavat määrät dataa. Se kannattaa haalia hyötykäyttöön yrityksen johtamisessa, sillä datan järkevä hyödyntäminen on yhä useammin erottava tekijä menestyvän ja kuihtuvan bisneksen välillä.

Termi tiedolla johtaminen viittaa siihen, että nykyään päätökset pystytään tekemään entistä enemmän objektiivisen tiedon pohjalta. Mitä enemmän sinulla on tietoa, sitä paremmin yrityksesi menestyy.

Business Intelligence -raportointi yhdistelee eri lähteiden tietoja ja visualisoi ne käyttäjäystävälliseen muotoon raporteille. BI-raportoinnin kannalta on siis suuri etu, jos sen taustalla oleva liiketoiminta-alusta on kattava ja monipuolinen.

Oscar BI pääsee hyödyntämään Oscarin liiketoiminta-alustaa ja tarjoaakin sinulle erinomaisen mahdollisuuden nostaa liiketoimintasi uudelle tasolle. Ja koska Oscar BI on täysin integroitu Oscarin liiketoiminta-alustaan, pystyt seuraamaan yritystoimintasi menestystä reaaliaikaisesti.

Tiedolla johtamista Oscar BI:n avulla

 

Oscar BI:n analyysipaketti on tuhti kattaus asiakaskunnassamme hyödylliseksi havaittuja raportteja. Niiden avulla pääset saman tien vetämään johtopäätöksiä yrityksesi keräämästä datasta ja tekemään parempia päätöksiä liiketoimintasi ohjaamiseen.

Raporttipakettiimme on sisään leivottu PK-yrityskentän parhaat käytännöt, ja se on suunniteltu kattamaan kaikki tärkeimmät aspektit liiketoimintasi analysoinnissa. Suunnittelussa on hyödynnetty prosessiajattelua, jossa bisnesprosessin eri vaiheisiin on kohdennettu oma raporttinsa.

Voit halutessasi muokata analyysipakettimme raportteja itsellesi mieluisaan muotoon. Valmiiden raporttien lisäksi voimme räätälöidä yrityksellenne kokonaan uusia raportteja juuri Teidän tarpeidenne mukaan.

Analyysipaketin raportit

Tuloslaskelma-raportilla voit tarkastella yrityksen tuloksen muodostumista. Perinteiseen raporttiin verrattuna BI-raportti mahdollistaa eriin sisälle porautumisen nopeuttaen ja helpottaen yrityksesi analysointia. Lisäksi tuloslaskelman tiedot saa visualisoidussa muodossa (esim. palkkeina ja viivoina), minkä avulla voi havaita helpommin trendit ja poikkeamat sekä hahmottaa kokonaisuudet.
Toisin kuin Tuloslaskelma-raportilla, Tuloslaskelma YTD:stä löytyvät myös YTD (Year-to-date) -sarakkeet, mitkä palauttavat tiedot kalenterivuoden alusta pvm-parametrilla valittavaan päivään asti. Näet siis sekä tarkastelukauden (esimerkiksi kuluva kuukausi) että koko kuluvan vuoden tiedot samalla silmäyksellä. Molemmista on tarjolla myös vertailukausien tiedot, mikä tekee raportista mukavan helppokäyttöisen kyseisiä tietoja kaipaavalle.
Kirjanpidon raporttipohja muovautuu tarpeisiisi joustavasti. Siinä missä Tuloslaskelma-raportit ovat lähtökohtaisesti määrämuotoisia (vaikka niiden käyttämiä raporttipohjia voikin muokata itse), Kirjanpidon raporttipohja on ketterämpi ratkaisu spesifimpää tietoa etsivälle. Raportilla on helppo valita tarkasteluun juuri itse haluamansa kirjanpidon erät ja käytössäsi on lisäksi useampia hakuparametreja kuin Tuloslaskelma-raporteilla.
Oscar BI:n Tase-raportti mahdollistaa porautumisen yksittäisten erien sisään aina tapahtumatasolle asti. Raportilla on myös visualisoitu erien kehitystä, mikä selkeyttää ja nopeuttaa taseen analysointia sekä auttaa havaitsemaan poikkeamia. Kun poraudut sellaiselle tilille, mikä on merkattu Oscar Prossa tase-erittelykohteeksi, näyttää oikean alareunan ”Saldo kohteittain” -taulu kaikki erät, mistä tilin saldo koostuu.
Myyntisaatavien seuranta -raportilla voit tarkastella helposti avoimia ja erääntyneitä myyntisaatavia. Saat selkeän käsityksen saatavien ikäjakaumasta sekä siitä, miten myyntisaatavat ja erääntyneet saatavat ovat kehittyneet ajallisesti. Näet lisäksi avoimet ja erääntyneet saldot asiakaskohtaisesti sekä mistä laskuista saldot muodostuvat. Pääset saataviin kiinni halutessasi aina laskun kuvalle asti.
Ostovelkojen seuranta -raportilla näkyy ostovelkojen kehitys sekä avointen että erääntyneiden ostolaskujen osalta. Voit katsoa, miten avoimet ja erääntyneet laskut jakautuvat eri toimittajien välillä sekä näet aina laskutasolle asti, mistä erääntyneiden saldo muodostuu (näet itse laskun kuvan). Pääset siis helposti katsomaan, onko laskussa esimerkiksi jokin erityinen syy, miksi sitä ei ole maksettu.
Kassavirta-raportilla pystyt ennustamaan miltä yrityksesi kassan tilanne näyttää tulevaisuudessa, jos toimitukset ja maksut suoritetaan ajallaan. Sen lisäksi voit simuloida, mikä on vaikutus kassaan, jos yrityksesi tai asiakkaasi maksaa laskut tietyllä viiveellä.
Varaston arvon seuranta -raportilla pystyt tarkastelemaan, miten varastojesi arvot ovat kehittyneet, sekä mistä nimikeryhmistä ja nimikkeistä varaston arvo muodostuu. Näet yhdellä silmäyksellä, onko varastosi arvo kehittynyt suunnitelmien mukaan, vai onko tapahtunut jotain ennakoimatonta/poikkeavaa, mitä olisi syytä tutkia tarkemmin.
Tunnusluvut 1 -raportista näet yhdellä silmäyksellä kattavan kuvan yrityksesi tilanteesta. Raportilla seurataan graafisessa muodossa liikevaihtoa, myyntikatetta, käyttökatetta ja liikevoittoa. Voit siis seurata yrityksesi tuloksen muodostusta ja kulurakennetta myynnistä aina muuttuvien ja kiinteiden kustannusten kautta laskennallisempiin eriin (poistot ja arvonalentumiset). Nykytilan havainnoimisen lisäksi voit käyttää raporttia trendien tarkkailemiseen sekä mahdollisten poikkeamien/erikoisuuksien havaitsemiseen.
Tunnusluvut 2 -raportista pääset katsomaan yrityksesi tilaa talouden tunnuslukujen valossa. Raportti mahdollistaa porautumisen tunnuslukujen osatekijöihin, joten pääset näkemään, miten tunnusluku on päätynyt näyttämään juuri tiettyä arvoa, sekä minkä erien muutos selittää tunnusluvun vaihtelua verrattuna aiempiin ajankohtiin.

Raportilla ovat seuraavat tunnusluvut: myyntikate, käyttökate, quick ratio, current ratio, sijoitetun pääoman tuotto, sijoitetun oman pääoman tuotto, myyntisaamisten kierto, ostovelkojen kierto, omavaraisuusaste.
Myynti-raportti tekee yrityksen myynnin analysoinnista intuitiivista ja helppoa. Raportilla pysyt tekemään analyysiä sekä ajallisesti että eri ryhmien välillä. Pystyt vertailemaan mm. miten myyntisi on edistynyt kuukaudesta toiseen, eri asiakkaiden / asiakasryhmien välillä, nimikkeiden / nimikeryhmien välillä sekä yhdistelemään edellä mainittuja tekijöitä.
Myynnin analyysi -raportilla saat nopean kokonaiskuvan myynnistäsi. Raportti on visuaalisesti selkeä ja sen avulla voi tutkia myyntiä esimerkiksi myyjittäin tai kustannuspaikoittain. Näet raportilta myös, mille asiakkaille on myyty vähemmän kuin viime kaudella. Porautumalla pääset tutkimaan, mitä nimikkeitä asiakkaalle on myyty vähemmän kuin vertailukautena ja voit tarvittaessa kohdentaa myyntipanoksia sen mukaisesti.
Myynnin kojetaulu -raportti tarjoaa hienon visuaalisen näkymän yrityksesi myyntiputkeen. Näet omista kuvaajistaan myyntiputken eri vaiheiden tulokset, mikä antaa sinulle tarkan kuvan myyntiorganisaatiosi onnistumisesta ja auttaa ennakoimaan tulevaa myyntiä.
Myynnin toimitusvarmuus -raportti on erinomainen tapa tutkia, oletko saanut toimitettua myyntitilaukset asiakkaillesi ajallaan. Pelkän toimitusvarmuusprosentin lisäksi saat monipuolisesti muutakin tietoa toimituksistasi, joten analyysisi ei jää vain pintapuoliseksi yhden lukeman tuijottamiseksi.
Tilauskannan kehitys -raportilla pääset seuraamaan valintasi mukaan joko laskuttamattoman tai toimittamattoman tilauskantasi kehitystä. Pääset tarkastelemaan, kuinka tilauskantasi on kehittynyt haluamallasi ajanjaksolla. Lisäksi näet, milloin tilaukset tulevat toimitettavaksi, ja saat käyttöösi asiakas-, nimike- ja kustannuspaikkakohtaiset erittelyt tilauskannastasi.
Ostot-raportti on monipuolinen työkalu yrityksesi ostojen tarkasteluun. Voit tarkastella ostojesi kehittymistä ajallisesti sekä esimerkiksi nimikkeiden, kustannuspaikkojen, toimittajien, valmistajien, ostajien ja monen muun ryhmittelevän tekijän kautta.
Tämä raportti näyttää, miltä varastosi ikäjakauma näyttäisi FIFO-periaatteella toimiessa. FIFO:ssa (first in, first out) ensimmäiseksi varastoon tulleet tuotteet myös kirjataan ensimmäisenä pois lähteviksi. Vaikka varastosi ei oikeasti toimisi FIFO-periaatteella, tämä raportti voi tarjota silti hyvän arvion varastosi ikäjakaumasta ja mahdollisesti kuranttiudesta.
Tiedätkö, mitkä nimikkeet tuovat 50 % myynnistäsi? Entä mitkä nimikkeet aiheuttavat leijonanosan varastotapahtumistasi? Oscar BI:n nimikeanalyysissa voit tutkia nimikkeitäsi myynnin, katteen ja varastotapahtumien perusteella.
Oston toimitusvarmuus -raportti näyttää, oletko saanut tilaamasi tavarat ajallaan. Voit itse määrittää toimitusvarmuudelle ehdot, kuten kuinka monta päivää toimitus saa olla myöhässä.
Tällä raportilla pääset tutkimaan laatupoikkeamia monelta kantilta. Voit valita tutkitko asiakkaalta tulleita laatupoikkeamailmoituksia, oman yrityksesi toimittajille lähettämiä vai yrityksesi sisäisiä laatupoikkeamia.
Oscar BI:n myyntireskontraraportti on joustava työkalu myyntisaatavien tarkasteluun. Raportin lukuisat parametrit mahdollistavat reskontralistauksen pyörittämisen juuri siihen muotoon, mikä palvelee sinua parhaiten.
Matkalaskuraportin avulla saat seurattua monipuolisesti yrityksesi matkalaskuja. Voit valita joustavasti, miltä kantilta matkalaskuja tarkastelet.
Inventointierojen tarkasteluun on kehitetty raportti nimeltä Varaston arvo ja inventointiero.
Tämän raportin avulla voit tarkastella yrityksesi laskutusta eri kanteilta, esimerkiksi asiakkaittain, myyjittäin, kustannuspaikoittain, kuukausittain, kvartaaleittain tai monella muulla valinnalla.
Kuten useimmat ERP:t, myös Oscar Pro tekee kirjanpidon kirjaukset laskun perusteella. Suoriteperusteella kirjanpitoon pitäisi kirjata kuitenkin jo toimitetut tilaukset. Tämä raportti näyttää sekä myyntien että ostojen puolelta toimitetut, mutta laskuttamatta olevat tilaukset, jolloin voit varmistaa, että kirjanpitosi on sääntöjen mukainen.
Analyysipaketin KET-raportilla on helppo hakea keskeneräisen tuotannon arvo haluamallasi päivällä. Päivän saat päättää vapaasti parametrilla.
Tase 12kk -raportti näyttää joka kuukauden lukemat omassa sarakkeessaan. Sarakkeet ovat siis tammikuu, helmikuu, … ,marraskuu, joulukuu.
Oscar BI:n ostoreskontraraportti on joustava työkalu ostovelkojen tarkasteluun. Raportin lukuisat parametrit mahdollistavat reskontralistauksen pyörittämisen juuri siihen muotoon, mikä palvelee sinua parhaiten.
Verkkokaupan EU-kuluttajamyyntiin on kehitetty raportti, jossa voit syöttää päivämäärävälin ja saat parametrilla valittua, haluatko kyseiseltä ajalta yhteenvedon vai erittelyn verkkokaupan EU-kuluttajamyynneistä.
Ostolaskun kierrätysraportilla voit seurata, missä vaiheessa kierrätystä laskusi ovat ja liittyykö niihin jotain erityistä, mihin pitäisi kiinnittää erillistä huomiota.
Tuloslaskelma 12kk -raportti näyttää joka kuukauden lukemat omassa sarakkeessaan. Sarakkeet ovat siis tammikuu, helmikuu, … ,marraskuu, joulukuu. Kuukausien jälkeen tulee Yhteensä-sarake, mikä näyttää kokonaissaldon.

Etkö löytänyt etsimääsi?