Vuosi sitten keväällä 2018 Oscarilla käynnistettiin Oscar Akatemia, opiskelijoille tarkoitettu mahdollisuus saada oman alan työkokemusta opiskelujen ohessa. Ensimmäinen vuosi on vierähtänyt, ja harjoitteluohjelmassa on vuoden aikana aloittanut kymmenisen opiskelijaa.

Mukaan valituille opiskelijoille on lukukausien aikana tarjolla töitä joustavasti, sen verran kuin opiskeluun sopii. Kesällä ja loma-aikoina töitä on tarjolla enemmän. Harjoitteluohjelma on tarkoitettu eri alojen opiskelijoille. Tällä hetkellä meillä työskentelee eniten opiskelijoita Oscar Talousosastolla® ja Oscarin ohjelmistokehityksessä.

Joonas Salojärvi, Teemu Salminen ja Pekka Hyytinen ovat Oscar Akatemian ohjelmistokehittäjäharjoittelijoita. He kertovat tässä blogitekstissä, mikä heitä kiehtoo koodaamisessa ja millainen on heidän kesän ohjelmistokehitysprojektinsa.

Oscar Akatemialaisten projektina koodata uusi mobiilisovellus

Oscar Piikki on Oscarin sovellus, jolla asiakkaamme saavat kätevästi ostokuittinsa talteen suoraan toiminnanohjausjärjestelmään ja kirjanpitoon valokuvaamalla kuitit kännykällä. Tänä keväänä Oscarin ohjelmistokehityksessä päätettiin, että sovelluksesta tehdään uudella tekniikalla aivan uusi versio.

Ja ketkä ovatkaan parhaat henkilöt koodaamaan alusta asti uutta mobiilisovellusta jolleivat Oscar Akatemian innokkaat koodarit? Joonas Salojärvi, Teemu Salminen ja Pekka Hyytinen saivat esimieheltään tuotekehitysjohtaja Tommi Ritolalta tehtäväksi kehittää kyseinen uusi sovellus, jolla kuittien tiliöimisestä tulee asiakkaillemme vielä nykyistäkin helpompaa.

– Tommi antoi meille aluksi määrittelyt, mikä sovellus meidän pitää tehdä ja miten sen pitää toimia. Sitten saimme vapaat kädet valita kehitysmenetelmät: ohjelmointikielet ja työkalut. On ollut tosi mukavaa päästä soveltamaan koulussa oppimaansa ja rakentamaan tyhjästä uuden sovelluksen koodia, kertoo jo viime kesänä Oscar Akatemiassa aloittanut Teemu Salminen.

– On hienoa päästä itse vaikuttamaan. Tällä alalla suuntaukset vaihtelevat tosi paljon, ja ohjelmointikieli, joka on tänään in ei ehkä huomenna enää olekaan. Valitsimme fronttipuolelle suositun ja käytetyn kielen JavaScriptin ja käytämme siinä React Native Frameworkia, kertoo tänä keväänä Oscar Akatemiassa aloittanut Joonas Salojärvi.

Samoilla fiiliksillä on tiimin kolmas jäsen Pekka Hyytinen, joka myös aloitti tänä keväänä Oscar Akatemiassa.

– On kivempi tehdä softa alusta asti itse kuin tulla miljoonan rivin codebaseen sisään suoraan. Tässä projektissa on hienoa, kun pääsemme näkemään työmme tuloksen todella konkreettisesti.

Tulevaisuus ohjelmoinnin parissa

Tiimissä kaikki haluavat tehdä tulevaisuudessa töitä ohjelmoinnin parissa. Koodaamisessa kolmikkoa kiehtoo muun muassa ongelmien ratkaiseminen ja rajattomat mahdollisuudet.

– Koodaaminen tarjoaa ikuisesti riittävästi haasteita, koska halutessaan voi perehtyä maailman vaikeimpiin ongelmiin ja oikeastaan koskaan ei voi tulla täydelliseksi koodariksi. Koodaamisen avulla voi myös tukea muita elämän kiinnostuksen kohteita ratkaisemalla tai helpottamalla niihin liittyviä ongelmia. Jos esimerkiksi tarvitsemaansa sovellusta ei ole vielä olemassa, sellaisen voi tehdä itse ja kustomoida haluamallaan tavalla. On kiehtovaa päästää oma luovuus valloilleen, Pekka Hyytinen kertoo.

Joonas Salojärvelle uravalinta ohjelmoinnin parissa tuntui luonnolliselta vaihtoehdolta, koska tietotekniikka on aina ollut lähellä sydäntä.

– Tietotekniikka on aina kiehtonut minua ja olen siinä pärjännyt. Jo pienestä pitäen olen saanut toimia suvun ”IT-tukihenkilönä”. Sen lisäksi, että koodaaminen itsessään on mukavaa puuhaa, siitä myös maksetaan hyvin ja työmarkkinatilanne meillä koodareilla on erinomainen, mies kertoo.

Projektit, joissa tiimi saa alusta asti suunnitella koodin, ovat kolmikolle mieluisinta työtä ohjelmointialalla.

– Olen tyytyväinen perusohjelmoijan työhön, mutta tulevaisuudessa saatan lähteä jatkokouluttautumaan. Joka tapauksessa ohjelmoinnin parissa haluan työskennellä, toteaa Teemu Salminen.

Oscar Akatemia on nimensä mukaisesti onnistunut antamaan oppia opiskelijoille.

– Teen Oscarilla koodia 7,5 tuntia päivässä, joka on paljon enemmän kuin opinnoissamme tehdään. Voisi melkein sanoa, että olen oppinut ensimmäisen kuukauden aikana Oscarilla enemmän kuin koko viime lukukauden aikana, Joonas Salojärvi iloitsee.

Kuvassa vasemmalta ohjelmistokehittäjäharjoittelijat Joonas Salojärvi, Teemu Salminen ja Pekka Hyytinen Oscar Akatemiasta.