Oscar Softwaren kampanja auttaa kolarilaisyritystä palvelemaan kansainvälisiä asiakkaitaan

Kolarin Rakennustarvikkeella on asiakkaita niin omalla kylällä kuin Ruotsissa ja Hollannissakin. Ohjelmistotalo Oscar Software Oy lahjoitti rakennusalan tukku- ja vähittäiskaupalle ilmaiseksi käyttöönottoprojektin, jossa yritys saa käyttöönsä toiminnanohjausjärjestelmän ja verkkokaupan.

Verkkokaupalla on iso merkitys, kun rautakauppaketjuihin kuulumaton Kolarin Rakennustarvike pyrkii kasvattamaan jalansijaansa markkinoilla. Yritys rakentaa parhaillaan uutta verkkokaupan ja toiminnanohjausjärjestelmän (ERP) yhdistävää digialustaa yhdessä Tampereella pääkonttoriaan pitävät Oscar Softwaren kanssa.

Kolarin Rakennustarvike tarjoaa palveluja aina maanrakennuksesta sisustukseen asti, ja asiakaskunta on moninaista. Kolarin kunnan ja paikallisten yhdistysten lisäksi asiakkaita on myös esimerkiksi Ruotsista ja Hollannista.

”He toimivat ympäristössä, jossa rakennuttajia on myös ulkomailta. Tällaisten asiakkaiden kanssa toimiessa verkkoliiketoiminnan merkitys korostuu. Alusta asti on ollut selvää, että tuote- ja palveluratkaisumme avulla pystymme kehittämään heidän liiketoimintaansa”, Oscarin liiketoimintajohtaja Sami Kosmala sanoo.

Järjestelmän käyttöönotto on Kolarin Rakennustarvikkeelle ilmainen, sillä hanke kuuluu Oscarin viime kesänä käynnistyneeseen Lupa kasvaa -markkinointikampanjaan, jossa se lahjoittaa kahdelle pk-yritykselle liiketoiminta-alustansa käyttöönottoprojektin.

Järjestelmä automatisoi toimintoja

Kolarin Rakennustarvikkeen omat ERP-järjestelmät alkoivat olla jo vanhentuneet. Oscarin toiminnanohjausjärjestelmä ja verkkoliiketoiminnan ratkaisut muodostavat yritykselle kokonaisuuden, joka palvelee liiketoimintaa parhaalla mahdollisella tavalla.

”Meillä on kovat odotukset, koska tavoitteenamme on saada nyt sellainen toiminnanohjausjärjestelmä, johon voi tulevaisuudessa integroida erilaisia tietojärjestelmiä. Pystymme siirtämään tietoja järjestelmien välillä ja automatisoimaan toimintoja”, Kolarin Rakennustarvikkeen hallinnosta vastaava Janne Tolonen kertoo.

”Oscarilla teemme liiketoiminta-alustan kokonaisena ekosysteeminä. Tämä on hyvä esimerkki siitä, kuinka koko prosessi saadaan toimimaan”, Oscarin liiketoimintajohtaja Ilona Leppälä summaa.

Lisätietoja:

Janne Tolonen

Hallinto, Kolarin Rakennustarvike

044 5000 651

janne@kolarinrakennustarvike.fi

Ilona Leppälä

Liiketoimintajohtaja, Oscar Software

050 3790 633

ilona.leppala@oscar.fi

Sami Kosmala

Liiketoimintajohtaja, Oscar Software

044 270 4614

sami.kosmala@oscar.fi

Oscar Software Oy on vuonna 2005 perustettu toiminnanohjausjärjestelmien (ERP) kehitykseen ja liiketoimintapalvelujen tarjontaan erikoistunut suomalainen ohjelmistopalveluyritys. 

Toiminnanohjausjärjestelmien lisäksi Oscar Software tarjoaa taloushallinnon, verkkoliiketoiminnan sekä IT- ja ohjelmistokehityksen palveluita. Noin 700 asiakasyrityksen joukkoon kuuluu pk-yrityksiä eri toimialoilta (mm. teollisuus, tukkukauppa, huoltoliiketoiminta, palvelut). 

Yrityksen pääkonttori sijaitsee Tampereella. Henkilöstöä Oscar Softwarella on noin 150 henkilöä.