Jo 100 vuotta saman perheen omistuksessa ollut Hellmanin Konepaja Oy on käyttänyt Oscarin palveluita jo yli 15 vuotta. Mukaan on astunut nyt myös tukkukauppa- ja verkkoliiketoiminta.

Hellmanin Konepaja Oy on perinteinen suomalainen vientiteollisuuden toimija, joka on keskittynyt vaativien keskiraskaiden osakokonaisuuksien toimituksiin. Yritys koneistaa lastuavin menetelmin tarkasti asiakkaiden vaatimusten mukaisia lyhytsarjoja ja yksit täiskappaleita, joita täydentävät vakiintuneelta verkostolta hankitut lisäpalvelut. Hellmanin
Konepajan palveluihin kuuluvat niin tuotantokappaleet kuin korjaus- ja kunnossapitokoneistuksetkin.

Joustavuutta ja nopeutta kustannustehokkaasti Helsingistä peräisin ja siellä vielä nykyäänkin toimiva vuonna 1917 perustettu perheyhtiö Hellmanin Konepaja Oy on kokenut viime vuosien aikana suuria muutoksia. Vuonna 2016 alkuperäinen perheyritys vaihtoi nimensä Helkone Group Oy:ksi ja Hellmanin Konepaja Oy:n konepajaliiketoiminta siirrettiin uuteen tytäryhtiöön. Keväällä 2016 konserniin ostettiin myös ammattityökalujen erikoisliike Protools Oy, joka on maahantuoja, tukkuliike ja verkkokauppa.

Hellmanin Konepaja Oy:n toiminnan perusperiaatteena on halu toimia kuten asiakkaan oma koneistusosasto, mutta nopeammin, joustavammin ja kustannustehokkaammin. Tätä periaatetta Oscar on ollut tukemassa jo 17 vuotta. Samoilla eväillä Protools Oy haluaa palvella asiakkaitaan työkalumarkkinoilla ja Oscar on valittu kumppaniksi myös tämän tavoitteen toteuttamiseen.

Taloudenhallinnan erinomaisuutta ja verkkokaupan kehitystä

Oscarin kanssa Hellmanin Konepajan ohjelmistoja lähdettiin aikoinaan kehittämään ja nykyaikaistamaan. Tänään yrityksellä on lisäksi käytössä Oscar Talousosasto ® -palvelu, jonka tavoitteena oli lähteä nopeuttamaan kirjanpidon ja taloudenhallinnan raportointia. Tavoite on täyttynyt.

Oscar Talousosasto® -palvelun käyttöönotto on ollut yrityksen fiksuin päätös pitkiin aikoihin, toteaa Hellmanin konepajan toimitusjohtaja Niko Olanterä.

– Sisaryhtiö Protools Oy:llä on käynnissä Oscarin verkkokauppapalveluiden käyttöönotto. Hellmanin Konepajalla on talousosaston lisäksi käytössään myös Oscarin tuotannonohjaustoiminnot.

Toimivaa yhteistyötä

Monipuolisesti ja päivittäin Oscarin palveluita käyttävän Niko Olanterän mukaan yhteistyö oscarilaisten kanssa on toiminut hienosti. Pitkän yhteisen historian jälkeen

Oscarin valinta uusiin jatkokehitysprojekteihin oli helppoa. Mikäs sen hienompaa Suomen ja yhtiön 100-vuotisjuhlavuosien kunniaksi – jatkokehitystä Oscarin kanssa on luvassa tulevaisuudessa tähänastisten suunnitelmien lisäksi muillakin konsernin osa-alueilla. Olanterä kuvailee, että yhteistyö oscarilaisten kanssa on toimivaa, täsmällistä ja mutkatonta. Oscarin apu ja asiantuntevat neuvot vaikeissakin kysymyksissä ovat olleet arvokkaita. – Kokonaisuutena olemme olleet Oscariin äärimmäisen tyytyväisiä ja jatkoa on luvassa, Olanterä toteaa loppuun.


Suunnitteletteko toiminnanohjausjärjestelmän vaihtoa? Lataa maksuton ERP-vaihtajan opaskirja!

ERP:stä liiketoiminta-alustaan – kokeneet konkarit kertovat

Teos saa sinut pohtimaan, onko nykyinen toiminnanohjausjärjestelmäsi ajan tasalla. Saatko siitä kaiken nykytekniikan mahdollistaman hyödyn vai voisitko jotenkin tehostaa sen käyttöä? Mitkä merkit kertovat että on aika vaihtaa toiminnanohjausjärjestelmää? Teos antaa myös tärkeää tietoa siitä, kuinka valita sopiva järjestelmä yrityksen käyttöön ja mitä asioita yrityksen järjestelmiä vaihdettaessa tulee huomioida, jotta projekti saadaan ongelmitta läpi.