Asiakkaan kasvu on tuonut thyssenkrupp Aerospace Finlandille mahtavan mahdollisuuden kasvaa. Kasvun edellytyksenä on manuaalisen työn väheneminen, jota nyt edistetään mittavalla kehitysprojektilla pitkäaikaisen kumppanin Oscarin kanssa.

Jämsänkoskella sijaitsee jättikonserni thyssenkruppin Aerospace Finland Oy. Sen päävastuuna on Pohjoismaiden materiaalimyynti osana konsernin materiaaliryhmää ja sen lentokone- ja puolustusvälineyksikköä. Kyseisiä materiaaleja ovat alumiini sekä muut metallit, kuten titaani, kupari, messinki ja ruostumaton teräs. Ilmailualalla jokaisen valmistettavan osan on oltava tehtaalle asti seurattavissa. Tämä vaatii tarkkaa eräseurantaa, jonka Oscar pystyy tarjoamaan aukottomasti.

Ratkaisulähtöinen yhteistyö on luonut henkilökohtaiset suhteet

Tuotantopäällikkö Toni Mikkola on toiminut Oscarin tuotteiden pääkäyttäjänä thyssenkrupp Aerospace Finlandilla kahdeksan vuoden ajan. Hän vastaa tuotannosta, varastonhallinnasta sekä uloslähtevän rahdin logistiikasta ja on mukana Oscarin järjestelmien kehitysprojektissa. Vuosien mittaan Mikkola on saanut hyvän kuvan Oscarin toimintaperiaatteista ja kehuu oscarilaisia ratkaisulähtöisiksi ja helposti lähestyttäviksi.

– Oscarilla on ollut vuosia samoja ihmisiä ja tieto meidän tekemisestä on säilynyt yrityksessä hyvin. Niinpä heitä on helppo lähestyä. Helpdeskiin vastaaja ei toki voikaan tietää bisnestämme, ja niinpä heidän täytyy välillä käydä kysymässä senseiltä konsultaatiota. Mikkola kehuu Oscaria mukavalla tavalla paikalliseksi toimijaksi, jonka toiminta ei ole liian byrokraattista. Toki kehitettävääkin löytyy: Päivittäisten korjausten kuntoon saattaminen kestää joskus Mikkolan mukaan liian kauan, ja versiopäivitysten seurauksena räätälöidyt toiminnot ovat saattaneet lakata toimimasta. Yhteisellä matkalla suhteet yhteyshenkilöiden kanssa ovat muodostuneet henkilökohtaisiksi.

Keskustelu yhteyshenkilöiden kanssa on mutkatonta, ja heillä tuntuu olevan aito tarve ratkoa meidän joskus uniikkejakin haasteita, Mikkola kiittelee.

Kehitysprojekti vaatii resursseja viikoittain

Parhaillaan meneillään on laaja kehitysprojekti, joka mahdollistaa kasvun digitalisaatiota hyväksikäyttäen. Tilausvolyymit ovat kasvaneet erityisesti Saabin Linköpingin lentokonetehtaan kasvun myötä, ja kasvua on odotettavissa vielä seuraavan vuoden, parin ajan. Manuaalista raportointia on saatava pienemmäksi, jotta kasvu on mahdollista. Tarkoitus on ottaa käyttöön Oscar BI ja Oscar WMS, parantaa tuotannon kuormitusta, ajoitusta ja tuotannonsuunnittelua, kehittää Oscaria myynnin, hankinnan ja tuotannon näkökulmasta sekä tehdä OIL-integraatiot erilaisiin suunnitteluohjelmiin. Kehitysprojekti aloitettiin viime vuoden huhti-toukokuussa, ja ensimmäisen kehitysstepin odotetaan valmistuvan keväällä. Steppejä on edessä vielä useampi ennen kuin vuoden lopulla projektin on tarkoitus olla maalissa ja siirtyä ylläpitävään kehitystyöhön. Resursseja on varattu myös thyssenkrupp Aerospace Finlandilta riittävästi, sillä joka viikko kehitystä istuu puimaan vähintään kolme, joskus jopa seitsemän työntekijää.

Kymmenen vuotta yhteistyötä Oscarin kanssa on mennyt puolin ja toisin hyvin. Aerospace Finland Oy on kasvanut muutaman
hengen yrityksestä nykyiseen 30 miljoonan liikevaihtoon ja liittynyt osaksi thyssenkruppia. Jatkuva yhteinen kehitystyö mahdollistaa kasvun myös tulevina vuosina.