Liikevaihdon kasvu jatkui

Oscar jatkaa vahvalla kasvu-uralla jo kymmenettä vuotta peräkkäin

Oscar Softwaren liikevaihto kasvoi yli 25 % kansainvälisten kilpailijoiden puristuksessa. Tämä on noin kuusi kertaa nopeammin, kuin ICT-toimialalla keskimäärin. Kesäkuun lopussa päättyneellä tilikaudella Oscar Software –konsernin liikevaihto kasvoi kannattavasti edellisestä tilikaudesta neljänneksellä  3,9 miljoonaan euroon. Ensimmäisestä 2005 toimintavuodesta liikevaihto on kasvanut peräti yli 800 %.

- Pitkin vuotta on tipahdellut positiivisia myynnillisiä uutisia, mikä näkyy luonnollisesti toteutuneessa liikevaihdossa. Osaltaan se on luonut positiivista haastetta toimitusorganisaatiollemme, niin projektipuoleen, talousosastolle, kuin tuotekehitykseen. Väki on kuitenkin venynyt kiitettävästi kiperissäkin paikoissa. Uutta osaavaa henkilökuntaa olemme rekrytoineet ennakoivasti vastaamaan kasvavaan palvelutarpeeseen. Pelkästään kuluvan kesän aikana olemme ottaneet taloon neljä uutta oscarilaista, riemuitsee toimitusjohtaja Simo Salminen.

Lomien jälkeen Oscarin tilauskanta on ajankohtaan nähden normaalia suurempi. Lisäksi useiden asiakkaiden päätösprosessit venyivät lomista johtuen syksyyn, mikä lupaa ripeää syksyn aloitusta. Todennäköisesti hyvä vire jatkuu myös kuluvalla tilikaudella.

- Rikoimme viime kaudella myyntiennätyksen, mikä antaa myyntitiimillemme varmasti potkua tähänkin vuoteen. Ennätyksethän on tehty rikottaviksi. Odotustemme mukaisesti kauppa kävi vilkkaasti, mutta lisäksi saimme useita suurempia toimitusprojekteja, mikä auttoi tavoitteiden reilussa ylittämisessä. Monta askelta otettiin myös kansainvälisille markkinoille, mikä jatkossa todennäköisesti avaa uusia ovia myös ulkomailla. Uudet tulevat tuotekehityspiirteet eivät ainakaan hidasta kaupantekoamme, vihjaa myyntijohtaja Jarno Lahtinen.

Kuluvan tilikauden aluksi Oscar Softwaren tytäryritykset Soft-Server Oy ja Nisamest Oy sulautuivat emoyhtiöön. Fuusion tarkoituksena on muun muassa vähentää hallinnollista työtä, parantaa palvelukokemusta sekä selkiyttää Oscarin yrityskuvaa. Oscarin toiminnan- ja taloudenohjausratkaisuja käyttää noin 500 yritystä yli 10 eri maassa. Yhtiö työllistää tällä hetkellä 52 henkeä. Oscar Software Oy juhlistaa 10-vuotista taivaltaan ensi vuonna.