TTS Liftec Oy on osa globaalia TTS Group:ia, joka kehittää ja toimittaa laitteita muun muassa merenkulun tarpeisiin. TTS Liftec suunnittelee ja toteuttaa ratkaisuja raskaan tavaran siirtoihin satamissa ja teollisuudessa. He ovat hyödyntäneet Oscaria toimintansa tukemiseen ja kehittämiseen jo lähes 10 vuotta.

Aluksi Oscar Pro otettiin käyttöön melko kevyesti ja nopealla aikataululla lähinnä taloushallinnon ja varaston osalta. Toiminnan kasvaessa nähtiin välttämättömäksi ottaa järjestelmä oikein tehokäyttöön. Nykyisin Oscar kattaa ydintoiminnot kirjanpidosta tuotannonohjaukseen.

- Suurimpana etuna näenkin, että kaikki tarvittava tieto löytyy käytännössä yhdestä järjestelmästä helposti, summaa tuotantopäällikkö Juha Pietilä.

Oscar-järjestelmä on integroitu myös muihin yritykselle olennaisiin systeemeihin. Esimerkiksi varastorobotti keräilee työlle tarvittavat osat Oscarin työnumeron materiaaliluettelon perusteella automaattisesti. Osaluettelo taas saadaan siirrettyä suoraan PDM-järjestelmästä Oscariin siten, että myös eri versioissa tapahtuneet muutokset löytyvät helposti.

- Oscarin väki kuuntelee hyvin meidän toiveitamme ja olemme yhdessä kehittäneet järjestelmäämme, jotta se voi palvella meitä entistä paremmin. Oscar toimii ketterästi vähän haasteellisemmissakin kehitysasioissa. Omat Oscar-yhteyshenkilömme tuntevat talon tavat jo entuudestaan, kiittää Pietilä.

Viimeisimpänä kehityshankkeena TTS Liftec Oy:n talousosasto otti käyttöönsä Oscar Pankki-integraation, joka virtaviivaisti maksuliikennettä merkittävästi. Muun muassa viite- ja maksuaineistot, verkkolaskut, tiliotteet ja saldotiedot liikkuvat nyt salamannopeasti ilman turhia mutkia nappia painamalla. Tulevaisuuden suunnitelmista Juha Pietilä mainitsee Oscarin uudet mobiilit helppokäyttöliittymät, joilla esimerkiksi varastotoimenpiteitä saisi nopeutettua ja helpotettua vielä entisestään.

TTS Liftec Oy

Pirkkalassa toimiva TTS Liftec Oy:n on perustettu vuonna 1991. Yhtiön päätuotteena ovat nostosiirtovaunut, joita käytetään muun muassa satamissa ja teollisuudessa raskaan tavaran siirtoihin. Heidän kehittämänsä nostosiirtovaunut säästävät aikaa ja vaivaa huomattavasti esimerkiksi laivaa lastatessa ja purkaessa. Korkeatasoinen suunnittelu ja kattavat huoltopalvelut takaavat, että kalusto pysyy liikkeessä kovassakin käytössä. Yhtiön liikevaihto on noin 10 miljoonaa euroa.