Jarno Lahtisen haastattelu Radio Suomen Tampereen päivälähetykseen

Vuoden Nuori Johtaja -kilpailun finalisti, Oscarin myyntijohtaja Jarno Lahtinen pyydettiin Radio Suomen Tampereen päivälähetykseen tänään 27.10.2016 kertomaan omia mietteitään johtajuudesta, haastavista tilanteista johtajana sekä toiveitaan kuntavaalikaudelle. 

 

Suomen Nuorkauppakamarit ry. lähti etsimään tämän kertaista Vuoden Nuori Johtaja -voittajaa ja 130 ehdokkaasta saatiin seulottua 10 finalistia, johon kuuluu muun muassa meidän oma myyntijohtajamme, Jarno Lahtinen. Jarno Lahtinen kuvailee itseään käytännönläheiseksi ja helposti tulistuvaksi johtajaksi, joka kuitenkin leppyy yhtä nopeasti. Kymmenen vuotta Oscar Softwarella tulee maalis-huhtikuun vaihteessa täyteen ja jo puolen vuoden yrityksessä työskentelyn jälkeen, Jarno otti vetovastuun yrityksen myynnistä. Nämä 10 vuotta ovat tuoneet mukanaan erilaisia haasteita työelämässä, mutta eiväthän kaikki haasteet suinkaan ole olleet negatiivisia, vaan historiaan kuuluu myös positiiviset, kasvuun liittyviä haasteet. Onhan Oscar Software kasvanutkin Jarnon aikana seitsemän hengen start up -yrityksestä noin 90 henkilön ohjelmistopalvelutaloksi. Myynnillä on tällaisessa kasvuvauhdissa suurikin osansa.
Jarno Lahtinen korostaa, että koulussa teoriaa johtajuudesta oppii hyvin, mutta kokemus tuo oikeanlaisen otteen toimintaan. Myöskin vapaaehtoistyö opettaa ennen kaikkea haastavissa tilanteissa, mutta tuo myös ystäviä ja kavereita vapaa-aikaan.
Voit kuunnella alla ovasta linkistä koko Jarno Lahtisen haastattelun. Haastattelijoina toimivat Anna Sirén ja Katri Rauska.