Kokonaisvaltainen järjestelmä ja tuotteiden seurattavuus edellytyksinä elintarvikealalla

 

Vähittäiskauppaan ja teollisuuteen elintarvikkeita maahantuovalle, valmistavalle ja pakkaavalle Mauste-Sallinen Oy:lle on aina ollut tärkeää, että järjestelmät vastaavat alan asettamia vaatimuksia.

 
Kotimainen ja nykyaikainen toimija kriteereinä
 
Kardemummasta ja maustepippurista vuonna 1961 liikkeelle lähtenyt suomalainen perheyritys työllistää nykyään jo 60 henkeä ja on mausteiden lisäksi tunnettu muun muassa pähkinöistä, siemenistä ja kuivahedelmistä. Naantalissa sijaitseva Mauste-Sallinen on alansa suurin kotimainen toimija, jonka koko omistus ja toiminta ovat Suomessa. Mauste-Sallisen ja Oscarin yhteistyö alkoi vuonna 2012, ja käyttöönotto tehtiin keväällä 2013.

– Lähdimme hakemaan nykyaikaista ja kotimaista toimijaa, joka pystyisi tarjoamaan meille kokonaisvaltaisen, elintarvikealalle sopivan järjestelmän, kommentoi Mauste-Sallisen talouspäällikkö Markus Kauppila.
 
Oscar erottautui joustavuudellaan
 
Mauste-Sallisella on useita pääkäyttäjiä, jolloin voidaan taata toiminnanohjausjärjestelmän tuki yrityksen jokapäiväiseen toimintaan. Oscarin uusien ominaisuuksien käyttöönotosta ja talon sisäisestä koulutuksesta vastaavan Kauppilan mukaan järjestelmätoimittajan valinnan ratkaisi lopulta joustavuus. Viimeisellä kierroksella olleista kolmesta toimijasta Oscar pystyi vastaamaan parhaalla mahdollisella tavalla Mauste-Sallisen haasteisiin, ja erottautui joukosta ennen kaikkea joustavuudellaan.
 
Kauppila kuvailee oscarilaisia ketteriksi ja nykyaikaisiksi.
Oscar kehittää ja tuo jatkuvasti uusia ominaisuuksia palveluihinsa. He vastaavat haasteisiimme, ja ongelmiin löydetään aina ratkaisu, vaikka kyseessä olisi suurikin ongelma. Harva yhteistyökumppani pystyy vastaamaan näin yksilöityihin asiakkaan tarpeisiin.
 
Varastonhallinta isossa roolissa
 
Järjestelmäntoimittajaa valitessa yksi tärkeimmistä kriteereistä oli tuotteiden seurattavuus sekä mobiilikeräily, joka Mauste-Sallisella oli ollut jo vanhassa järjestelmässään. Tuhansia päivittäisiä keräilyrivejä kattavan varastonhallinnan lisäksi Mauste-Sallinen käyttää Oscarin toiminnanohjausjärjestelmää kokonaisvaltaisesti tilaus-toimitusketjun, tuotannonohjauksen sekä talouden hallinnassa.
 
Yhteistyötä kehitetään jatkuvasti. Kauppilan mukaan seuraava suuri palvelukokonaisuuden käyttöönotto onkin mobiiliuden hyödyntäminen tuotannonohjauksessa. Työn alla on myös muita nykyisten toimintojen laajentamis- ja kehityshankkeita.

– Meillä on paraikaa työn alla mobiilipuolella rakentaa reaaliaikainen tuotannonkirjaus. Tämän jälkeen seuraavana tavoitteena on muun muassa laajentaa ostopuolen toimintoja, toteaa Kauppila loppuun.